Myyntisaamisten ostaminen

Myyntisaamiseksi sanotaan tilannetta, jossa jokin yritys on lähettänyt asiakkaalleen laskun käytetystä palvelusta tai ostetusta tuotteesta, mutta ei ole vielä saanut laskun mukaista maksua. Tavaran tai palveluksen myyjä on siis toisin sanoen antanut asiakkaalleen maksuaikaa.

Myyntisaamisten ostaminen on laskujen ostamista

Monet yritykset ovat erikoistuneet myyntisaamisten ostamiseen. Tämä tarkoittaa siis sitä, että nämä kyseiset yritykset ostavat toisten yritysten laskuja, joita heidän asiakkaansa eivät ole vielä maksaneet.

Näin rahoitusyritysten asiakkaina olevat yritykset voivat saada kassaansa lisää täytettä, vaikka heidän omat asiakkaansa eivät olisikaan vielä maksaneet laskujaan. Rahoitusyrityksen ostettua laskun, siirtyy saaminen rahoitusyritykselle, eli kun lasku maksetaan, niin rahoitusyritys saa pitää rahat.

Kuinka paljon myyntisaamisten ostaminen maksaa?

Yritykset eivät anna laskujaan ilmaiseksi, vaan laskuja ostava yritys maksaa niistä suurin piirtein 95 % laskun alkuperäisestä summasta. Laskujen ostamiseen liittyvää riskiä pienentääkseen myyntisaamisten ostamisen maksaminen tapahtuu yleensä kahdessa erässä.

Ensin myyntisaamisiaan myyvälle yritykselle maksetaan noin 70 % suuruinen summa laskun alkuperäisestä summasta. Tässä vaiheessa laskun loppuosa jää myyntisaamisia ostavalle yritykselle eräänlaiseksi takuurahaksi, josta sitten vielä tilitetään osuus myyjälle, kun lasku on maksettu.

Käytännössä siis myyntisaamisten ostamisella tienaa noin viisi prosenttia jokaisen laskun alkuperäisestä summasta, koska myyntisaamiset ostetaan aina niiden alkuperäistä summaa halvemmalla.

Ostajat ja myyjät ovat yrityksiä

Myyntisaamisten ostamisessa ja niiden myymisessä ovat osapuolina yritykset. Lisärahoitusta ja rahaa kassaansa kaipaavat yritykset toimivat myyjinä ja rahoitusyritykset pyrkivät tekemään voittoa ostamillaan myyntisaamisilla. Yksityisiä henkilöitä ei näissä kaupoissa kohdata.

Factoring rahoitus

Factoring rahoitus on keino yrityksen tilapäiseen kassavajeeseen. Esimerkiksi joissakin tapauksissa yrityksen laskutus tapahtuu melko pitkin väliajoin, vaikkapa puolivuosittain, mutta kuukausittaiset menot, kuten palkat, ovat kuitenkin olemassa koko ajan. Saadakseen itselleen factoring rahoitusta yrityksellä täytyy siis olla maksusaatavia, jotka se voi edelleen myydä toiselle osapuolelle, eli rahoitusyritykselle.

Factoring rahoitusta tarjoavat monet tahot

Väylä factoring rahoitukselle on yleensä helppo. Internetin kautta löytyviä factoring rahoitusta tarjoavia yrityksiä on useitakin ja joidenkin pankkienkin kanssakin tällainen järjestely onnistuu.

Internetistä löytyviä yrityksiä ovat ainakin Gothia Groupin laskutrahaksi.com -palvelusivusto ja Parkerhouse Finans OY:n Myyntisaatavat -palvelu.

Pankeista varsinkin Nordea pankki markkinoi aktiivisesti factoring rahoituksen puolesta.

Factoring rahoituksella saatavat tulot

Koska factoring rahoitusta tarjoavat yritykset tarvitsevat jotain voittoa myös itselleen, tapahtuu laskujen ostaminen aina hieman laskun alkuperäistä summaa halvemmalla hinnalla. Yleensä rahoitusta tarjoava yritys ottaa itselleen noin 5 % suuruisen summan laskun kokonaissummasta.

Käytännössä homma etenee kuitenkin niin, että laskun ostosumma on noin 70 % laskun kokonaissummasta. Loppuosa jää rahoitusyritykselle takuusummaksi ja siitä peritään myöhemmin rahoitusprovisio, joka useimmiten muodostuu noin 5 % suuruiseksi.

Factoring rahoitus on väliaikainen ratkaisu

Factoring rahoitusta mietittäessä kannattaa muistaa, että tämän tyyppiset ratkaisut sopivat harvoin pysyviksi rahoitusratkaisuiksi. Lisäksi kannattaa muistaa myös, että factoring rahoitusta on mahdollista saada vain silloin, kun yrityksellä todella on maksusaatavia, eli laskuja, joita se pystyy myymään eteenpäin.

Laskujen perintä

Kuten kaikki tietävätkin, on laskut maksettava ajallaan eräpäivään mennessä. Laskujen maksamatta jättäminen johtaa ikäviin seurauksiin, joista laskujen eli saatavien perintä ei varmaankaan ole hauskimmasta päästä.

Maksumuistutukset ovat käytössä ennen perintää

Jos nyt jostain syystä maksu viivästyy hieman tai unohtuu kokonaan maksamatta, eivät saatavat siirry kuitenkaan heti välittömästi perintään, vaan ensin käytössä ovat maksumuistutukset. Maksumuistutus on vielä yleensä velkojan itsensä lähettämä huomautus laskun maksamattomuudesta ja pyynnöstä hoitaa asia kuntoon pikapuoliin.

Jos lasku kuitenkin maksumuistutuksesta huolimatta jää maksamatta, voidaan lasku siirtää saatavien perintään.

Laskujen perintää hoitavat perintätoimistot

Velkojat suorittavat vain harvoin itse laskujen perintää, vaan asialla on melkein aina jokin perintätoimisto, joita toimii Suomessa useita. Perintätoimiston ensisijainen tehtävä on lähettää velalliselle maksuvaatimus, joka jo aiheuttaa ylimääräisiä kuluja velalliselle.

Näiden maksuvaatimusten lisäksi perintätoimisto yrittää yleensä olla yhteydessä velalliseen myös puhelimitse, sillä kaikkien näiden toimenpiteiden perimmäisenä tarkoituksena on saada velallinen hoitamaan rästiin jääneet maksunsa vapaaehtoisesti.

Jos maksua ei kuitenkaan vielä maksuvaatimuksen ja puhelimitse tehdyn yhteydenoton jälkeen kuulu, otetaan käyttöön järeämmät toimet.

Oikeudellinen perintä astuu mukaan kuvioon

Jos laskua ei saada hoidettua vapaaehtoistoimin kuntoon, voidaan käyttää oikeudellista laskujen perintää. Tähän tosin lähdetään harvoin pienten summien kohdalla ja monet laskut on muutoinkin lailla säädetty suoraan ulosottokelpoisiksi.

Oikeudellisen perinnän kautta mistä tahansa velasta tai laskusta saadaan ulosottokelpoinen.

Oikeudellisen perinnän ja ulosoton kulut nostavat velalliselle maksettavaksi tulevaa summaa, joten laskujen maksaminen sovittuna aikana lienee kaikissa tapauksissa se kannattavin vaihtoehto.

Myy laskusi

Jos yrityksen kassa vaikuttaa liian suppealta eikä lisärahoitusta ole aivan heti näköpiirissä, yksi mahdollisuus kassan kasvattamiseen on laskujen myyminen. Miksi kukaan odottelisi laskujen eräpäivään tai vähän sen ylikin, jos laskut pystyy muuttamaan rahaksi helposti ja nopeasti Internetin kautta.

Kuinka laskun myyminen onnistuu?

Kaikki yrittäjät, joilla on maksusaatavia, voivat myydä laskunsa jollekin laskuja ostavalle taholle. Näitä löytyy runsaasti Internetin kautta, joten mitenkään vaikeaa ei tällaisen palvelun piiriin pääseminen ole. Laskuja ostaviin yrityksiin tutustuttuaan, kannattaa tehdä vähän koelaskentaa yrityksen kotisivuilla, joilta yleensä löytyy laskuri, joka kertoo, paljonko laskuista maksetaan.

Seuraavaksi vuorossa on asiakkaaksi rekisteröityminen, jonka aikana asiakkuussuhde laskuja ostavaan yritykseen muodostuu. Itse laskujen myyminen tapahtuu sekin helposti pääasiassa Internetin kautta ja laskut muuttuvat rahaksi hyvin nopeassa tahdissa ja rahat tulevat laskuja myyvän tahon tilille.

Paljonko laskujen myymisestä voi saada rahaa?

Maksettava summa on yrityskohtainen eikä sille ole säädetty mitään tiettyä rajaa. Pääsääntöisesti laskusta heti maksettava summa on yli puolet laskun summasta. Monesti summa on noin 70 %.

Loppusumma jää niin kutsutuksi takuusummaksi laskut ostaneelle yritykselle. Tosin sitten, kun lasku maksetaan, vapautuu tuo takuusumma myös maksuun. Ennen asiakkaalle maksamista siitä vähennetään kuitenkin yleensä sellainen rahoitusprovisio, joka on se voittoa tekevä osa laskuja ostavalle yritykselle. Myös rahoitusprovision suuruus on laskuja ostavan yrityksen itsensä määriteltävissä.

Mistä tietää, että laskujen myyminen on turvallista?

Laskuja ostavat yritykset ovat yleensä kauan alalla toimineita rahoitusmarkkinoiden ammattilaisia, joilla on käytössään suojatut maksuyhteydet ja toiminta kaikin puolin muutenkin luottamuksellista.

Jos laskujen myyminen kuitenkin askarruttaa mieltä, kannattaa olla yhteydessä laskuja myyvän yrityksen asiakaspalveluun. Ihmiset siellä neuvovat kaikissa mahdollisissa ja mahdottomiltakin tuntuvissa asioissa.

Laskujen myyminen

Laskujen myyminen voi äkkiseltään tuntua aika oudolta asialta ja moni miettiikin, mitä laskujen myyminen tarkoittaa ja miksi kukaan haluaisi myydä laskuja. Vielä oudommalta saattaa tuntua se, miksi kukaan haluaisi ostaa laskuja. Nyt rahoitusmarkkinoilla toimii kuitenkin yrityksiä, jotka toimivat juuri laskuja ostamalla ja ovat jo keränneet itselleen aika runsaan ja tyytyväisen asiakaskunnan.

Laskujen myyminen vähentää odotusta ja kasvattaa kassaa

Jos on siinä tilanteessa, että yrityksen kassa kaipaisi hieman lihottamista, mutta saatavien laskujen eräpäivät ovat vasta kaukana tulevaisuudessa, saattaa tämä odottaminen tuntua liian pitkältä ajalta. Laskujen myyminen osoittautuu tässä vaiheessa kuitenkin keinoksi, joka lihottaa yrityksen kassaa välittömästi ja siirtää maksusaamisten odottelun historiaan.

Vaikuttaa siis todella yksinkertaiselta, ja sitä se kyllä onkin. Internetissä toimii nimittäin yrityksiä, joiden asiakkaaksi rekisteröitymällä omat laskunsa voi muuttaa välittömästi rahaksi.

Laskuja ostavan yrityksen Internetin kautta löydettyään tarvitsee vain rekisteröityä palvelun käyttäjäksi, myydä laskunsa ja laittaa saadut rahat kassaan.

Laskujen myymisestä saa hyvän korvauksen

Tässä vaiheessa moni varmaankin miettii, paljonko laskuista sitten oikeastaan voi saada tuloa myymällä ne. Jokainen yritys tietenkin määrittelee omat maksukorvauksensa, mutta suurin piirtein heti saatava tulo on noin 70 % laskun suuruudesta. Näin on esimerkiksi laskutrahaksi.com:in palvelun laita.

Loppu 30 % on niin kutsuttu takuusumma, joka jää laskun ostaneelle yritykselle takuuksi siihen saakka, kunnes lasku on maksettu. Samalla tuo 30 % suuruinen summa estää laskuja ostanutta yritystä tekemästä liian suurta tappiota, jos lasku jostain syystä jäisi kokonaan maksamatta.

Takuusummasta lasketaan yleensä lopuksi myös rahoitusprovisio, joka vähennetään summasta ennen kuin se maksetaan laskun alun perin myyneelle yritykselle.

Esimerkkejä laskuja ostavista yrityksistä

 

 

Laskutrahaksi.com

Laskutrahaksi.com on mielenkiintoinen uutuus rahoitusmarkkinoilla. Tätä palvelua käyttäen saatavana olevat laskut on tosiaankin mahdollista muuttaa rahaksi heti saman tien rekisteröidyttyään palvelun käyttäjäksi.

Kenelle palvelu sopii?

Laskutrahaksi.com on palvelu, joka ostaa yritysten laskuja ja hyvittää näistä ihan mukavasti. Se sopii siis kaikille yrityksille, jotka haluavat kasvattaa yrityksen sen hetkistä kassaa helposti ja nopeasti. Tällä tavalla yrityksen kasvun rahoittaminen on todellakin helppoa.

Miten laskut myydään?

Laskutrahaksi.com:in asiakkaaksi pääseminen on helppoa, sillä kaikki mitä asiakkaaksi haluavan tarvitsee tehdä, on hoitaa rekisteröityminen kuntoon.

Rekisteröitymisen jälkeen hoidetaan laskun myyminen. Laskutrahaksi.com ostaa laskun ja hyvittää siitä asiakkaalle välittömästi 70 %. Loppu 30 % toimii vakuutena eikä muita vakuuksia näin ollen tarvita. Kun lasku on aikanaan maksettu, vapautuu tuo 30 % suuruinen vakuusosuus myös rahoituskäyttöön.

Tuosta vakuusosasta vähennetään rahoitusprovisio, jonka suuruus on 0,39 % jokaiselta maksuehtopäivältä.

Mistä saa lisätietoa?

Jos laskujen myyminen epäilyttää, kannattaa käydä Laskutrahaksi.com:in kotisivuilla tutustumassa laskuriin, josta näkee ihan konkreettisesti, paljonko laskuista maksetaan. Laskuri löytyy osoitteesta www.laskutrahaksi.com ja sen käyttäminen on helppoa.

Myös Laskutrahaksi.com:in asiakaspalvelu palvelee kaikkien kysymyksien kanssa joka arkipäivä aamukahdeksasta iltaviiteen. Yhteyttä voi ottaa niin puhelimitse kuin sähköpostillakin. Yhteystiedot löytyvät alta:

  • puhelinnumero: 010 281 3170
  • sähköposti: info@laskutrahaksi.com

Kuinka sitovaa palvelun käyttäminen on?

Laskutrahaksi.com:in käyttäjäksi rekisteröityvät eivät sitoudu mihinkään jatkotoimenpiteisiin. Näin ollen palvelua voi käyttää täysin kertaluontoisestikin juuri esimerkiksi yrityksen kassan kasvattamista varten.

Onko palvelu varmasti turvallinen?

Palvelun turvallisuudesta vastaa suojattu SSL -yhteys, jonka kautta laskujen ostaminen tapahtuu. Kyseessä on myös pääomasijoittajien yhtiö, joka viime vuonna esimerkiksi osti laskuja yhteensä noin 3 miljoonalla eurolla. Mistään pienimuotoisesta toiminnasta ei siis ole kysymys.

Kaikki laskut ja asiakastiedot pidetään täysin luottamuksellisina koko prosessin ajan.

 

Myy laskusi rahoitusyhtiölle

Laskujen myynti rahoitusyhtiölle nopeuttaa kassan kiertoa ja vapauttaa käteisvarallisuutta uusiin investointeihin.

Laskujen myyminen vapauttaa yrityksen myös laskujen perinnästä – mikäli laskut päätyvät perintään, hoitaa rahoitusyhtiö rahojen kotiuttamisen.

Laskut heti rahaksi

Laskujen myymisen yhteydessä yritys saa tietyn prosenttiosuuden laskun loppusummasta heti tililleen, loppuosan – takuumaksun – kun lasku on maksettu. Tällöin kassan kierto nopeutuu ja laskut myyneelle yritykselle vapautuu käteisvarallisuutta käytettäväksi uusiin investointeihin.

Mikäli laskua ei makseta, pidättää rahoitusyhtiö takuumaksun itsellään.Tällöin kuitenkin yritys saa vähintään puolet laskutettavasta summasta itselleen.

Vapauta resursseja perinnältä

Yksi laskujen myynnin parhaista puolista yritykselle on rahojen varman kotiuttamisen ohella se, että laskut ostava yritys huolehtii rahojen perinnästä.

Vaikka markkinoilla on tarjolla ilmaista perintää harjoittavia yrityksiä, on laskujen perinnässä silti oma vaivansa. Laskujen myyminen vapauttaa myös tältä osa-alueelta resursseja, jotka voi käyttää tehokkaammin yrityksen liiketoiminnan tehostamiseen.

 

 

 

Maksuhäiriömerkintä

Maksuhäiriömerkintä eli luottotietomerkintä on luottotietorekisteriin talletettu tieto siitä, ettei henkilö ole suoriutunut kaikista maksuvelvoitteistaan kunnialla.

Rekisterin pääasiallisena tarkoituksena on auttaa luotonantajia ja yrityksiä välttämään luottotappioita toiminnassaan tarjoamalla tietoa yksityishenkilöiden maksukyvystä, taloudellisesta asemasta ja sitoumusten hoitokyvystä.

Read More

Kirjeperintä

Kirjeperintää käytetään ensimmäisenä perintäkeinona, kun henkilö jättää maksuvelvoitteensa hoitamatta. Perintäkirjeen saa useimmiten kahden viikon sisällä eräpäivän umpeutumisesta ja siitä peritään tyypillisesti noin viiden euron huomautusmaksu.

Kirjeperinnällä pyritään saamaan velallisesta maksu vapaaehtoisesti ilman viranomaistoimenpiteitä. Read More

Maksusuunnitelma

Kun henkilö laiminlyö maksuvelvoitteensa, saatava siirtyy ulosottoon, eli ulosottoviranomaisten perittäväksi. Pyrkimyksenä on aina yrittää vapaaehtoista suoritusta ennen kuin omaisuutta aletaan ulosmitata.

Tätä varten ulosottoviranomainen tekee velallisen kanssa kirjallisen maksusuunnitelman, jos voidaan näyttää toteen, että velallisen on mahdollista selvitä maksuvelvoitteestaan kohtuullisessa ajassa. Maksusuunnitelman takauksena voidaan käyttää ulosmitattua omaisuutta.

Read More